11. tammikuuta 2012

★ Huutismainosta ja kuulumisia ★

Heippa taas kaikki ja oikein hyvää uutta vuotta!!

Onnin pientä sisävaatetta on taas päivitetty huutikseen, tällä kertaa lähinnä koossa 86-92 cm, ja lisää tulee lähipäivinä. Lähes koko viime kevään ja syksyn ulkovarustus on myös pian lähdössä kiertoon,
 joten kiinnostuneet pysykää kuulolla! Tarjota saa sähköpostiin, mutta jos useampia kiinnostuneita
löytyy, luulen että huutis on reiluin paikka kaikille.
Tässä kuvia seteistä - voi nyyh kun tuon lapsen pitää kasvaa niin nopeasti ;)



★★★

Sitten ihan muihin juttuihin :) Joulu on kerätty laatikoihin odottamaan ensi vuotta ja koti valkaistu taas normaalitilaan ;) Tarkoitus olisi pian ottaa kuvia tänne, kun ei vaan olisi näin pimeää! Valtavasti olisi asiaa mistä postata liittyen uuden kodin remonttiin, hankintoja on nimittäin jo tehty ja suunnitelmat etenee koko ajan... Olen tehnyt muutamia ihan mielettömiä löytöjäkin kirppiksiltä ja huuto.netistä uutta kotia varten. Mennään ajatuksella "huone kerrallaan" ja ensimmäiseksi mielessä oli eteinen, johon käytiin
joululomalla hakemassa tapetit Toijalasta. Kirsikkapuu oli aika rohkea valinta minulta, mutta ajattelin
että eteisessä uskallan vähän irrotella :)

kuva: Tapettitehdas

Mukavaa keskiviikkopäivää!
♥ Anni

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips!

Ihania vaatteita, millä tunnuksella löytyvät huuto.netistä?
Terkuin Johanna

Nanna kirjoitti...

Minä myös tuota tunnusta kyselisin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Mua kiinnostais kovasti noi vk-setit, riippuen koosta :) Eli huutikseen vaan :D

-Hanna-

Unknown kirjoitti...

kiinnostaa!!!

Anni kirjoitti...

Hups, linkki huutissivulle tosiaan unohtui!! Nyt löytyy tekstistä linkki suoraan sivulleni :) Alan näpytellä vk-vaatetta tässä lähipäivinä.

HUOM! Varastoista löytyi vielä H&M beige/valk./turkoosi ruudullinen kaupunkitakki ja aivan ihana UNQ pupunen-mallinen tähtihattu!

Kotomon Taina kirjoitti...

vau mikä tapetti! eteinen on loistava tila irroittelulle, varoitus vaan - se saattaa levitä.. ;)

Sanna kirjoitti...

Aivan mielettömän kaunis tapetti:-)

SatuK84 kirjoitti...

Moi!
Minua ainakin kiinnostaa nuo muutamat hatut, ovat aivan ihania :)
Eli huutikseen vaan :)
t.Vakkarilukijasi, joka vasta nyt ekaa kertaa kommentoi ;)

Nevie kirjoitti...

Kivoja vaatteita! Harmi, että meidän Onni taitaa olla aika saman kokoinen kuin teidän, koot ovat juuri liian pieniä :)

Hanni kirjoitti...

Ihania pikkumiehen vaatteita! Tuo kirsikkapuutapetti on kaunis. Mukava nähdä millaista sisustusta laitat uuteen kotiin. Kuvia odótellessa =D

La Petite Princesse kirjoitti...

Näitä värejä ja vaatteita katsoessa alkaa lähes harmittamaan, ettei ole pientä poikaa :)

Anna kirjoitti...

Kivoja vaatteita! :) Kysyisin kuinka pitkä teidän poika oli noita vaatteita käyttäessään (kun olivat sopivimmillaan)?

Anni kirjoitti...

Moikka Anna! Yksivuotisneuvolassa viime maaliskuussa Onni oli 79cm ja puolitoistavuotisneuvolassa syyskuussa 86cm. Tuolla välillä vaatteita siis käytettiin, mutta ehkä tuolloin syksyllä vaatteet olivat sopivimmillaan :) Riippuu tietysti kuitenkin paljon lapsen mittasuhteista! Esim. Onnilla takit pääsääntöisesti isompia kuin housut, jalat ovat suht lyhyet ja selkä taas aika pitkä :) Nyt tosin jalat ovat alkaneet kasvaa enemmän ja kaikki takit menisivät vielä mutta housut ovat lyhyitä (nyt pituutta ehkä noin 90cm)

Toivottavasti tästä sepostuksesta oli jotain apua :)

Tiina kirjoitti...

Meillä sama kirsikka makkarissa :)

Anna kirjoitti...

Kiitos selvityksestä. :)
Hyvin saman mallinen poika kasvaa täälläkin, yläosissa menossa nyt 80/86 ja alaosissa 74/80. :)

Anni kirjoitti...

Anna: Teille setit olisivat siis varmaan oikein hyviä ehkä jo keväällä ja viimeistään syksyllä :)

Eva kirjoitti...

Laitetaan juuri samaa tapettia KEITTIÖÖN :) Aivan upea, tykkään niin kovin! Meilläkin piti tulla eteiseen, mutta löysin eteiseen ihanan lintutapetin...jonnekin se kirsikankukka piti änkeä, niin pääty keittiöön :D

Anonyymi kirjoitti...

Ihania vaatteita ;) Kyllä kiinnostaa!